Kiitollisuus!

Tänä koronakeväänä on moni asia mullistunut. Eniten koirien kohdalla mullistusta on näkynyt lenkkeilyn huimana lisääntymisenä. En mitenkään voi myöntää viime vuosina olleeni tyytyväinen koirien liikutukseen, mutta nyt voin hyvin sanoa että koirani liikkuvat tarpeeksi. Tästä on luonnollisesti seurannut kunnon, liikkuvuuden, kehonhallinnan ja tasapainon parantumista.

Kun toukokuussa alettiin väläyttelemään mahdollisuutta kisoista kesäkuussa, heräsi minussa pieni toive. Entä jos vielä kerran pääsisin tekemään sitä mistä me Mörkön kanssa tykätään? Entä jos joulukuinen loukkaantuminen ei jäisikään viimeiseksi kerraksi, vaan pääsisimme nauttimaan ja fiilistelemään? Ihan ensimmäiseksi Mörkö meni käymään fyssarilla, ja kun sieltä näytettiin vihreää valoa ilmoittauduin meidän uran viimeisiin kisoihin. Myönnän kyllä miettineeni useaan kertaan että onko mitään järkeä enää edes ajatella kisaamista 10,5v koiran kanssa. Mietin riskejä, loukkaantumista ja kaikkea mahdollista. Rauhoittelin itseäni että kyllä koira kestää katsoessani Mörkön ja Tikrun painia lenkeillä.

Kisoissa oli meille suotuisat radat. Sekä ihan paras fiilis! Toisaalta on hirmu haikeaa jättää agility Mörkön kanssa taakse, kun Mörkö on osaava ja luotetettava koira. Sen kanssa on hirmuisen kiva touhuta, treenata ja kisata. Aina voi luottaa että koira kyllä tekee parhaansa. Tästä kaikesta pääsin nauttimaan uramme viimeisimmissä starteissa, Mörkön antaessa ihan parastaan radoilla. Miten minä niin nautinkaan!

Ei ole häpeä lopettaa uransa nolla-tulokseen ja kolmanteen sijaan. Ei ole häpeä myöskään ensimmäisen radan vitonen, mikä tuli pudonneesta rimasta. Mörkö ei koko agility-uransa aikana pudottanut kuin yhden käden sormien verran rimoja - kun otetaan huomioon kisojen lisäksi myös treenit! Tällä radalla tippui rima tiukassa käännöksessä, missä oli kymmenisen koiraa jo käynyt sutimassa vastalaitetun kentän hiekkaa. Ei ihme ettei ponnistus ollut täydellinen ja rima tippui. Henkisesti teimme tuplanollan. Ensimmäisen radan puomi oli Mörköltä aivan täydellinen suoritus, toisen radan keinu oli parasta mitä olen koskaan koiralta nähnyt.

Tämä katse, niin tuttu niin monelta lämmitelyltä. Miten koira voikaan hymyillä?

Viimeiset kännykuvat, ennen kuin haikeena mutta onnellisena lähdin kotiin. Olen kiitollinen koirasta. Ei Mörkön kanssa matka ole helppo ollut, mutta sitäkin opettavaisempi ja kehittävämpi. Olen kiitollinen kokemuksista. Nautin kisaamisesta, nautin haasteista. Mörkön kanssa osallistuttiin neljä kertaa agilityn SM-kisoihin ja saatiin 2 x agility sert ja 1 x hyppy sert. Harmittavan lähellä valioituminen oli, mutta jääköön nälkä tulevaisuuteen... jotain tavoiteltavaa myös Tikrun kanssa. Ennen kaikkea olen kiitollinen terveydestä. En edes viitsi laskea kuinka monta sataa starttia Mörkö kaiken kaikkiaan kisasi, kuinka monta treeniä olemme tehneet tai kuinka monta tuhatta on kulutettu fyssareiden palveluihin. Mörkö pysyi muuten koko uransa terveenä, paitsi hauis-lihakseen tuli juoksu-Ata treenatessa ylirasitustila mistä onneksi koira toipui kokonaan. Olen kiitollinen että Mörkö on Mörkö. Ilman Mörkön pehmeyttä en olisi ikinä perehtynyt naksutinkoulutuksen hyödyntämiseen agilityssä tai siihen miten omalla liikkumisella pystyn nopeuttamaan lähellä liikkuvan koiran suoritusta. Molemmat taitoja joita pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa.

Kiitos Mörkö! 

Ehkä aktivoidun Mörkön kanssa jossakin muussa lajissa. Olen huomannut Mörkön voivan paremmin kun sen kanssa hieman puuhastelee, ja koirien välisessä dynamiikasta puuttuu lähes kokonaan tällöin konfliktit. Aika on vain kovin rajallista, ja mihinkään säännölliseen ei ole tulevaisuudessa mahdollisuutta. Useimmat treeniryhmät ovat ensinnäkin kaukana, ja toisekseen vaativat talkootyötä. Jotain pitää miettiä, vaikka nyt viimein pääsen täysin keskittymään Tikruun. Olen niin "putkiaivo" etten oikein osaa viedä suunnitellusti ja ajatuksella kahta koira tavoitteelisesti eteen päin samassa lajissa.