Puoli vuotta on mennyt Mörkön kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti tokon parissa. Viime vuoden puolella treenasimme pääsääntöisesti merkin kiertoa ja tämän vuoden puolella on työnalla ollut ruutu sekä hyppy. Yllätyksekseni vanha koira on oppinut ja paljon. Suurin kipupiste olikin merkin kierto ja siinä etäisyyden kasvattaminen. En oikeastaan tiedä miksi ruutu on ollut aikoinaan niin tuskainen, nyt ruutu on rakentunut pikku hiljaa koko ajan edeten. Tällä hetkellä treenataan näitä kahta liikettä sekaisin. Yllättävän vaikeaa on, en ollut ollenkaan ajatellut että Mörkö jäisi näihin liikkeisiin niin pahasti kiinni kuin nyt jää.
Yllättäen suurin työ on tehty hyppynoudon kanssa. Tämä siitä syystä että Mörköltä jouduttiin tapaturman seurauksena poistamaan toinen yläkulmahammas alkuvuodesta, ja tämä vaikutti oleellisesti otteeseen kapulasta. Piti aloittaa aivan alusta, etsiä uusi mukava tapa pitää kapulasta kiinni. Vanhalle koiralle myös hyppy itsessään on haastavaa, ja kapula suussa Mörkö alkuun kiersi hypyn kokonaan. Mietinkin pitkään että toimikoot koira miten parhaimmaksi näkee, mutta sitten kuitenkin halusin kokeilla josko kyseessä olisi vain itseluottamuksen puute. Ollaan nyt tehty hyppynoudon eri osa-alueita erikseen ja eilen kokeilin yhdistää kaikki palaset. Mörkö meni hyppynoudon yhtään empimättä.
Kotona on treenattu peruuttamisen askeleita, sekä jäävien perusteita. Kaukoja olen koittanut muistutuella niissä rajoissa kun sisällä voi. Seuraamisen täyskäännöstä tehty täsmäiskuina. Pitäisi päästä tekemään kokonaisia liikkeitä ja kokonaisuuksia. Treenilista tuntuu aivan liian pitkältä, mutta silti ilmoitin Mörkön AVOon. Koskaan ei voi tietää milloin Mörkö sanoo "ei kiitos" ja tehdään ja ennen kaikkea nautitaan yhdessä tekemisestä vielä kun voidaan ja se on koirastakin hauskaa. Mukava saada koiranettiin osallistumisesta merkintä.
Sen kummempia tavoitteita ei ole. Säännöt voisin lukea muutamaan kertaan. Jos osaisi välttäää näint turhat pisteväehnnykset, kun AVO on itselleni ihan uusi tuttavuus.