Opintomatkalla Jyväskylässä

Viikko sitten kurvasin mökiltä Jyväskylään kisaamaan, kyseessä kun oli lähikisat. Lämmintä oli ja hallissa käytiin kisan +28 asteen lämmössä. Kisoista itsessään lyhyesti nolla ja hylky, mutta oivallus mistä meillä on Mörkön kanssa kiikastanut jo reilun puolen vuoden ajan. Sanoin jo maaliskuussa että nyt ollaan alamäessä, vaikka tuloksia katsellassa näytti siltä että ollaan aallonharjalla. Oikeassa olin, suorituksen ovat laskeneet koko kevään ja kesän, enkä ole keksinyt miten saisin suunnan käännettyä.

Jyväskylässä tapahtui sitten se oivallus! Viime syksyn meillä oli oman seuran puolesta ohjattua treeniä joka toinen viikko, kevätkaudella ainoastaan kerran kuussa. Kävin kyllä itsenäisesti treenailemassa ja välillä ostin irtotreenejä, mutta pääsääntöisesti tekemisestä puuttui intsensiteetti treeneissä. Kyllähän se pikkuhiljaa alkoi näkymään niin että tuloksien kannalta meillä on monta yliaikanollaa ja tekemisen kannalta kummaltakin puuttuu varmuus. Jyväskylän jälkimmäisellä radalla Mörkö ei vaan pujotellut, jätti kesken puolessa välissä. Aivan sama olinko edessä vaiko jäljessä, ohjasinkon oikealta tai vasemmalta. Todella turhauttavaa, kun Mörkö on varma pujottelija.

Joku voisi sanoa että syynä oli seinään kohti menevä pujottelu, joku toinen keksisi jotain muuta. Tuollaisia pujotteluja ja huomattavasti vaikeampia on Mörkö tehnyt pienen elämänsä, joten todellinen syy on jossain muualla. Uskon sen olevan rutiinin, toiston, tavoittelliisuuden, intensiteetin, varmuuden ja sitä myöten vauhdin puute. Kun kaikki nämä mausteet ovat sopassa niin samaan aikaan agility on muuttunut suorittamiseksi eikä nauttimiseksi. Se ei taas ole ollenkaan hyvä jos tulos on tavoitteena eikä suoritus.

Tämä oivallus mielessäni jätin ilmoittamatta elokuun alun kisoihin. Miksi menisin kisaamaan, jos en kerkeä treenaamaan. Olen hiukan yllättynyt että Mörkön kanssa tarvitaan minimissään kaksi kunnon treeniä kuussa jotta paketti pysyy kasassa, mutta jos näin kerran on niin sitten siihen pitää pyrkiä.

Puuhastelujen edistymisiä

Se on jännä juttu, että kun treenaa niin edistyy. Eikä vain treenaa, vaan tekee valmistelutyöt huolella ja treenit suunnitelmien mukaan. Eilen kuulin paikkaansa pitävän viisauden, eli jokainen treeni vie eteen päin tai taakse päin. Itsestään selvä asia, mutta itse en ainakaan ole viime aikoina käyttänyt paljoakaan ajatuksia sille mitä oikeasti haluan edistää ja miten treenata asiaa jotta edistyminen tapahtuu. Liian helposti alkaa treenaamaan liian laajaa kokonaisuutta, ja osaset jäävät liian vähälle huomiota.

Mörkön kanssa pitoa jälleen. Uskomatonta miten nopeasti pito on parantunut! Kolmas kerta ja tänään Mörkö piti esinettä (sukkamytty) 30s rauahllisesti ja levollisesti paikallaan istuen. Ei tapahtunut etujaloilla steppaamista, saati iäisyysongelma pito-otteen löysyyden kanssa. Kokeilin tehdä myös niin että kun Mörkö on nostanut esineen ja tarjonnut itse istumista siirryn sen viereen seisomaan perusasentoon. Mörkö piti esinettä hyvin 20s mutta seuraavat toistot olivat selkeästi tahmeita eli vaikeaa oli ollut. Pari helpompaa nostoa ja lyhyttä pitoa ja tein 15s pidon tehden käsihäiriöitä joihin Mörkö ei reagoinut mitenkään. Lopulta sivulle tulo, ja tämä sujui esine suussa rennosti ja varmasti. Yhtä hetken epävarmuutta lukuun ottamatta pidot olivat rauahllisia, itsevarmoja ja tiiviillä otteella.

Tikru pääsi hallille tekemään keinua. Päästiin etenemään aina siihen saakka että Tikru lähtee suorittamaan keinua puolesta välistä. Vielä ei keinua tarvitse koiran keinuttaa, joten mielenkiinnolla odotan miten Tikru tulee suhtautumaan siihen. Alas päin menevä liike on tällä hetkellä eteen päin pyrkivä ja itsevarman oloinen, vaikuttaa siltä ettei koiraa häiritse alas päin suuntautuva liike tai keinun maahan osumisesta johtuva ääni.

Itselläni oli niin levollinen olo (etten vahingossakaan itse painostaisi koiraa), että päätin ottaa riskin ja kokeilla pujottelua radalla myös siltä vaikeammalta puolelta. Ei siis etupalkkaa tai mitään etukäteisvinkkejä koiralle että kohta mennään. Parin hypyn kautta pujottelulle ja koirahan pujotteli! Tikru innostui lelupalkasta niin paljon, että taisteluleikissään onnistui repimään karvan kahtia. Taisi palkkaantua hyvin :D Tällä pujottelulla voi jo kisaradoille lähteä. Sisäänmenokulmat vaativat varmasti muistuttelua kun ollaan niin pitkään tehty vain helppoja kulmia, tavoitteena kun on ollut rakentaa itseluottamusta ja vauhtia koko pujottelun tekemiseen. Ulostulot ovat vielä täysin tekemättä, mutta näitä kerkeää opettelemaan kisauran käynnistyttyäkin.